tiistai 10. maaliskuuta 2015

Sunnuntaina 8. maaliskuuta lähdimme Palma-kadun suuntaan tarkoituksella syödä myöhemmin kalaa.
Aiempi kirjoitukseni vuoden 2013 huhtikuun 7. päivältä kertoo kaupunginosan Teräsnaisten muotinäytöksestä.

Palma-kadulla on nimensä mukaisesti paljon palmuja ja pieniä baareja, joilla on pöydät kadulla.


Merisiiliä myynnissä Palma-kadulla

Alkupalaksi oli perunasalaatti ja paistettuja vihreitä paprikoita. Pääruoka on Robalo.  Ihan hyvä kala jos kerran vaan ruodot jää lautaselle. Ravintola oli jo toisen kerran Tio a la Tiza.

Lounaan jälkeen kävelimme vielä vanhankaupungin toiseen päähän, missä on ollut kaupungin portti, Puerta de la Tierra, ja mikä nyt erottaa vanhankaupungin ja uuden kaupungin.
Näkymä muurin tykkiaukosta uuteen kaupunkiin

Jos vähän kääntäis, niin osuisko ruostumattomasta teräksestä tehtyyn tirppaan ?


Vähän on päässeet näitten tykit vanheneen ja ruastumaan

Tulenjohtotorni

Päällikkö
Näkymä muurilta satamaan

Vanhat kranaatit oli ihan irrallaan, painoivat vaan vähän liikaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti