keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vanhemmat ihmiset muistavat varmaan Skopjen maanjäristyksen. Se tapahtui 26.7. 1963 ja oli voimakkuudeltaan 6,1. Kaupungista tuhoutui 80 %, 1000 ihmistä kuoli, vaikeasti loukkaantuneita oli 3000 - 4000 ja kodittomiksi jäi 120 - 200 000.

Tiistai 11. marraskuuta oli pilvinen ja lämpötila 10:30 oli +13 astetta.

Maisemaa parvekkeelta talon takapihalle




Ruoka & työpöytämme. Asunto oli tilava, yläkerrassa oli 2 makuuhuonetta ja kylpyhuone

ja patsaita riittää, hevosetkin on kullitettu
Pirjo arvostelemassa kadun toisella puolen olevia patsaita


Pylvään päässä kaiketi rauhan enkeli


Ihkauusi Makedonia-portti vie keskusaukiolle, autoliikenne sinne on rajoitettu.

Suurin osa kaupungin busseista oli Kiinassa valmistettuja 2-kerroksisia

Äiti Teresan plakaatteja on monen talon seinässä. Äiti Teresa syntyi albaanialaiseen perheeseen Skopjessa 26.8. 1910.


;"
Äiti Teresan muistoksi tehty rakennus. Hän kuoli 5.9. 1997 Kalkuttassa, Intiassa. Hän perusti Rakkauden lähetyssisaret Sääntökunnan. Vuonna 1979 hänelle myönettiin Nobelin rauhanpalkinto. Katolinen kirkko on julistanut hänet autuaaksi, seuraava vaihe olisi, että hänet julistetaan pyhimykseksi.


Hänen viisauksiaan - voiko sen paremmin sanoa
Patsaita Varder-joessakin - Sukeltaja. Tässä vanha silta, jota Kivisillaksi kutsutaan. Toisella puolella vanha puoli.



Ravintolalaiva joen varessa, tämä oli pisimmällä. Ranteilla tämän lisäksi oli vielä 2 kpl.



Plakaatti Kivisillassa - Sillan perustukset 500-luvulta ja sultaani Murad uudelleenrakennellut 1400-luvun puolivälissä


Kuva vielä pisimmällä olevasta ravintolalaivasta, joka on joen pohjassa kiinni, eikä toivottavasti lähde koskaan kellumaan 

ja lisää patsaita heti sillan toisella puolen. Taustalla moskeijan minareetti. Kävelimme minareetille asti ja katselimme basaarin kulta- ja hopeakorujen kimallusta. Oli sielä kebab-ravintoloitakin ja aika paljon liikkeitä missä myytiin hääpukuja.
Skopjen linnoitus
Basaarin kapeilta kaduilta :







Vodno-vuoren päällä näkyy pilvien seasta valtava risti. Se on 66 m korkea ja tehty rautapalkeista. Nimekseen se on saanut Millenium risti. Se on tällä hetkellä maailman suurin ja se rakennettiin kristinuskon 2000-vuotisjuhlan kunniaksi. Rakentaminen alkoi 2002 ja valmiiksi se tuli 2011. Sen juurella on ravintola.





             Sillan yli uuteen kaupunkiin ja syömään keskusaukion Pelister-ravintolaan







Makedonia-portti paluumatkalla asunnolle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti