maanantai 17. marraskuuta 2014

Lauantai 15. marraskuuta oli aurikoinen päivä pitkästä aikaa. Päivällä lämpötila nousi +16 asteeseen, kun se aamulla oli vain +8 astetta.
Aamupäivällä, kun lähdimme asunnolta, kuului kaukaista musiikkia. Keskustaa kohti kävellessä musiikki vain voimistui ja saavutti huippunsa tasavalta aukiolla. Ihmisiä kerääntyi aukiolle lippuineen ja julisteineen. Musiikki oli niin kovaa, että vaimon täytyi kävellä aukion ohi kädet korvilla :-) Kyseessä oli mielenosoitus nähdäkseni vuosien 1992-1995 sodan johdosta  Haagissa tuomittujen sotarikollisten puolesta.

Poliisia oli paikalla satoja, varmaan lähikaupugeistakin. Varustus heillä oli mellakkaa varten: kyynelkaasu-aseet, kaasunaamarit, kypärät, pamput ja pleksikilvet ja joillakin luotiliivit. Kävelimme parlamenttitalon takana olevaa katua pitkin, koska etupuolella oli poliiseja 3 m:n välein odottamassa marssin ohikulkua.

Tässä kuva kaukaa otettuna: kuvan keskellä poliisit pitävät valkoisia kypäriään käsissään. Tuskin olisivat tykänneet, jos oisin läheltä ottanut kuvan, olisi voinut olla edessä kuulustelu.


Matkamme oli kohti Nikola Teslan museota.




Toinen puoli museosta kertoi hänen elämästään ja tällä puolella oli myös esineitä, joita hän oli käyttänyt, kuten hattu ja sateenvarjo.



Nikola Tesla oli amerikanserbialainen fyysikko ja keksijä. Häntä pidetään yhtenä nykyhistorian merkittävimmistä keksijöistä. Hän syntyi v. 1856 ja kuoli 1943. Hän osallistui mm. nykyaikaiselle sähköenergian jakelulle ja käytölle keskeisten vaihtovirran, kolmivaihejärjestelmän ja induktiomoottorin kehittämiseen. Useiden hänen patenttiensa hyödyntäminen onnistui vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tesla on myös yksi radiotekniikan varhaisista kehittäjistä. Marconin ensimmäisessä Atlantin ylittäneessä radiolähetyksessä käytettiin 17:ta Teslan paatenttia. Hänen mukaansa on nimetty magneettivuon tiheyden yksikkö tesla ja henkilöautovalmistaja Tesla Motors.


Magneettivuon tiheyden kaava

Kuva museon toisesta puolesta, jossa oli hänen kehittämiensä laiteiden pienoismalleja, vieläpä toimivia. Vuonna 1899 Tesla muutti Coloradoon kehitääkseen korkean  jännitteen ja taajuuden sähkölaitteita. Hän rakensi tutkimuskeskukseensa niin kutsutun teslakääminsä. Sillä hän pystyi tuottamaan yli kymmenmetrisiä kipinäpurkauksia. Kuvan laitteella opaamme tuotti n. metrin pituisia purkausia. Auton sytytystulpissahan purkaus on vain n 1 mm.

Vasemmalla Teslan keksintö , jossa metallikappale saadaan pyörimään sähkön avulla. Keskellä vaihtovirta generaattori ja oikealla nykyaikainen vaihtovirtamoottori.

Teoria ja

ja käytäntö. Oppaamme sai metallisen munan pyörimään kääntämällä kytkimestä sähkön laitteeseen. Opas tuskin hämmästyi vaikka vähän näyttää siltä.

Vapaaehtoinen kokeeseen


ja tulos : hengissä vielä. Sormi oli lähellä sauvan palloa ja opas painoi kytkintä jolloin sormen ja pallon välillä tapahtui sähköpurkaus. Käsi tuli ainakin nopeasti alas

Yksi Teslan ajatuksista oli siirtää sähköä kuluttajille langattomasti ionosfäärin kautta. Hämmästyttävää oli miten pienoismallilaivan potkuri lähti pyörimään ja laivan valot syttyivät kahden samanlaisen sauva-antennin avulla.




;"
Laivan sisällä on ainakin sähkömoottori, kaksi kuparikelaa ja akku. Selittäköön ken osaa miten potkuri lähti pyörimään ja keulavalo loistamaan


Tässä sitten tuo kipinäpurkaus. Kaksi kuparikelaa, joista alempi oli tosi vahvaa kuparia. Meillä loisteputket kädessä ja käden yläpuolinen osa loisti valoa ja alapuolinen oli pimeä. Selityksiä kaivatataan :-) Vihjeeksi voin kertoa että käsi maadoitti alapuolisen osan. 

Museokäynnin jälkeen palasimme keskustaan ja poliisit olivat palailemassa autoilleen, ilmeisesti mielenosoitus oli sujunut rauhallisesti. Ravintolakadulla kävimme lopuksi syömässä ravintolassa Kolme Hattua.
Ravintolakadun seinämaalauksia

Kolme Hattua ravintola

Lammaspataa ja
Sopska-salaattia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti