perjantai 16. lokakuuta 2015

Syysmatkamme alkoi 9. lokakuuta 2015 rautatieasemaltamme matkalla Helsinkiin. Yövyimme Holiday Inn-hotellissa ja aamulla oli aikainen lähtö lentoasemalle. Olimme vuokranneet asunnon Airbnb:ltä ja lentoasemalla oli meitä vastassa omistaja, joka vei meidät asunnolle. Asunto oli kerrostalon 9:nessä kerroksessa, josta oli mahtavat näkymät:












Pyykin ripustusta kuivumaan

Ensimmäisenä iltana lähdimme etsimään läheistä ruokapaikkaa, aikamme kierreltyä lähitienoita se lopultakin löytyi.


Paikan nimi oli Konoba Stare Grede. Taverna oli niin hyvä, että kävimme sielä kolme kertaa

Tilasin Cevapcicin ja 
kaveri mustekalaa. Maksoi 45+49+30 kunaa juomien kanssa eli 20 €+tarjoilupalkkio 10 %. Hyvää ja edullista.
Seuraavana päivänä kiertelimme kaupunkia. Kaupunki oli minulle aika tuttu, koska olimme olleet vuonna 2007 kaksi yötä siellä. Lisäksi v. 2012 teimme Antin kanssa päiväretken Makarskasta sinne.
Seuraavan päivän ruokapaikka oli ravintola Bajamonti
Meillä oli pöytä parvella, josta näimme alakertaan ja

yläikkunasta risteilijäaluksen saapumisen satamaan
Tilasin mustekalaa ja gnokkeja ja

Pirjo tilasi mustekalaa ja riisiä, joka oli "värjätty" mustekalan musteella

Ravintola oli aukion päässä. Samana päivänä ostimme Pirjolle kunnon sadeviitan

Koko vanhakaupunki on Rooman keisari Diocleatianuksen palatsin muurien sisällä
Tältä Diocletianuksen palatsi näytti roomalaisten aikana n. vuonna 305
Palatsin muureista parhaiten on säilynyt meren puoleinen muuri, johon on aikojen kuluessa lisätty ikkunakerros ja alaosaa levennetty merellepäin
Diolectianuksen hauta on takana olevassa kirkossa. Eteispihalla turistien nähtävillä kaksi roomalaista sotilasta
Kuvan oikean laidan kohdalta Antti osti 3 vuotta sitten kuparisen kalan

Sama paikka toisesta suunnasta kuvattuna
Kolmen Splitissä vietetyn yön jälkeen meitä tultiin asunnolta aamulla hakemaan Bosnia ja Hertsegovinan Mostarin asunnon vuokraemäntä Rose ja hänen miehensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti