perjantai 25. syyskuuta 2015

Torstaina 17. syyskuuta tarkoitus oli tutustua Pietarin uuteen merisotamuseoon.

Matkan varrelle tuli Iisakin kirkko
ja pääposti, jonka kaariaukosta James Bond ajaa panssarivaunulla yhdessä elokuvassa

Pääpostissa oleva 0-piste, josta aikoinaan mitattiin etäisyydet valtakunnan eri osiin
Virallinen kello ja postileiman vaakuna, jossa kaksipäinen kotka
Laivatykkejä ja taulu 1700-luvun lopun meritaistelusta. Laivoissa oli pitkät airot.


83 mm:n laivatykki vuodelta 1692. Takana uudempaa aseistusta: torpeedo ja ohjus
Erilaisia tykin ammuksia
kovasti piti tykki sitoa, jottei laivahuonekalut olisi hajonneet
pienoismalleja

Pikatykki vuodelta 1876. USA:ssa tehty ja niinsanottu Gatlinga-systeemi.Piiput 4 kpl, kaliberi 11 mm, pyörivät kehässä ympäri. Tykki ollut risteilijä Afrikalla. Takana yhden miehen sukellusvene.

Lipas päältä paikalleen ja kammesta, joka nyt on lukittu, kun pyörittää niin kuulia lähtee tulemaan.
Panssarilaiva Auroran pienoismalli, itse laivasta oli video, kun sitä tänä kesänä hinattiin telakalle remontoitavaksi

Mauseri ja sen kotelo
Maapallo, johon on piirretty Venäjän rajat. Krimin kohdalla rajaviivaa poistettu ja jätetty avoimeksi.

Museolta matka jatkui ja matkan varrelle tuli kuuluisa Marienski teatteri, vasemmalla vanha ja oikealla uusi teatteri.

Kävely jatkui kohti kullattuja kupoleita

Kirkko on Pyhän Nikolaoksen merikatedraali
Kirkkoa vastapäätä on sen kellotorni



Kirkolta kävelimme Heinätorille syömään georgialaiseen ravintolaan
Hatsu Hartsossa Tseburekista syöty jo puolet :-)  
Sitten takaisin Pionerskaja-kadulle. Aamiaisen jälkeen laukkujen pakkaus ja Ljubov oli tilannut meille über-taksin rautatieasemalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti