torstai 9. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 viimeisenä päivänä kävimme ravintola Tbilisossa syömässä varmaankin viimeisen kerran. Vuosien kuluessa ravintola on tullut sisustukseltaan aina vain hienommaksi, mutta ruuan taso on mielestäni laskennut.

Pectopah Tbiliso



Kävelimme takaisin asunnolle ja matkan varrelta kuvia:

Sytnyi-torin kauppahallista ostin iltaa varten punaista kaviaaria ja kirsikoita


Vastarannan palatseja


Pietari Paavalin linnoitus
Sisäänkäynti linnoitukseen vuodelta 1740

Linnoituksen kirkko, jossa mm. viimeisen tsaariperheen kiviset hauta-arkut



Vanha sotalaiva Petrogradskajan laiturissa, takana Vasilin saari

Sillan kupeessa valoteos
Pirjon opiskeluasuntola 1970-luvun lopulla, nyt kunnostettuna



Sillan yli käveltyämme olimme Vasilin saarella. Kuvassa Rostra-pylvään alaosaa. Pylvääseen on kiinnitetty veneiden keuloja muistoksi merellä voitetuista taisteluista.

Merisotamuseo, joka oli aiemmin pörssitalo
Merisotamuseolta kävelimme ensin Nevan rantaa ohi Valtiollisen yliopiston, jossa Pirjo opiskeli. Mensikovin palatsin ohitettuamme käännyimme kohti saaren keskustaa ja 1.-linjaa, sitten Shredni Prospektia myöten 11.-linjan asuntoomme, jonne saavuimme jalat väsyneinä kahdeksan aikaan illalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti