perjantai 10. lokakuuta 2014

Ensimmäinen yö takana Kalisnika-kadun asunnossamme, Zizkovin kaupunginosassa (Praha 3).
Päivä on  keskiviikko 8. lokakuuta ja aurinkoinen. Lämpötila klo 10:30 on 14,6 astetta ja nousussa.
Lähdimme keskustaan bussilla ja päädyimme Vltava-joen rannalle, joka on yksi tonavan sivujoista ja Saksassa se tunnetaan nimellä Moldau. Prahassa on asukkaita tänä päivänä n. 1,3 miljoonaa.

Manesovin silta, taustalla Prahan linna


Matkalla Kaarlen sillalle, kuva joen toiselta puolen

Kesyjä kyyhkyjä, joiden pyrstösulat oli trimmattu ja jotka osasivat pöyhistellä kuin riikinkukot


Koska matkan varrelle tuli olutravintola, joka juottaa Kozel-olutta ja meillä rupesi pieni nälkä nostamaan päätään, päätimme mennä sisälle.


Emme kuitenkaan ottaneet Kozel-olutta vaan sitä Tsekin eniten myytyä ja meistä parasta eli Pilsner Urquellia. Ruuaksi otin gulassia, joka oli koverretun leivän sisällä. Vaimolla kaalisalaattia ja knöödeleitä: peruna-, leipä- ja pekoni sellaisia.



Knöödelit. Näistä varmaankin söin pualet annoksesta

Kokki paistaa pihviä jollekin ja tarjoilija seuraa

Isommanpuoleinen portti Kaarlen sillalle, Kaarle IV jalustalla oikealla

Kaarle IV (1316 - 1378) oli nykyisen Tsekin, Luxemburgin, Saksan ja Italian keisari. Pääkaupunkina silloin oli Praha.


Krusifiksi, yksi sillan monista patsaista


Matkalla Raatihuoneen torille. Vasemmalla Minuuttitalo sitten Raatihuoneen kellotorni taustalla Tynin kirkko

Raatihuoneen astronominen kello, joka kertoo planeettojen liikkeet maapallon ympäri sekä auringon ja kuun kulun tähtimerkkien kehällä

Itsekin kuvasin videolle mitä tapahtuu tasatunnein. Youtubesta löytyy monta videota kellotornista, katsokaa
Minuuttitalo

Katuvalot vanhassa kaupungiss kaasutoimisia, pieni sytytysliekki palaa päivisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti