keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tiistaina 10. helmikuuta lähdimme linja-autolla saaren toiseksi suurimpaan kaupunkiin San Cristóbal de La Lagunaan eli lyhyemmin La Lagunaan. Asukkaita sielä on n.155 000. Kaupunki on perustettu vuonna 1496 ja vuonna 1999 se liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon. Teneriffalta kuuluu luetteloon lisäksi Teiden kansallispuisto. (Suomesta kuulu mm. Merenkurkun saaristo ja Petäjäveden vanha kirkko).

Kävelimme kaupungin vanhaa osaan ja nälkäisinä menimme heti syömään valitsemaani ravintolaan.

Ravintola Terraza Kuatro


Ruokalista oli ravintolan seinällä

Ensimmäiseksi otimme Crujientes de langostinos eli katkarapuja ohuen taikinakuoren sisällä

seuraavaksi Caramelizada y Foie eli possun viipale, jonka päällä on makeaa punasipulia ja hanhenmaksaa

sitten Tomaca con salmon. Tässä oli tomaattia, erilaisia sieniä ja graavilohta



lopuksi Saquitos de mariscos. Tässä oli taikinanyyttien sisällä katkarapuja ja nyyttien alla oli viikunahilloa ja mustikkahilloa
ravintolan tiski, sisällä 4 kahden hengen pöytää, ulkona kolme pöytää joihin mahtui 5 henkilöä. Yleisarvosanaksi ravintolalle annoimme 9.

Sitten katua eteenpäin ja lopussa vasemmalle vierekkäiselle kadulle.
Plaza de La Concepcion-aukio ja kun kääntyy taaksepäin näkyy
San Concepcion-kirkon kellotorni



Aukion rakennuksen nosto-ovesta löytyy tälläinen teos. Rakennus toimii näyttelytilana ja 
parvekkeella on tälläisiä teoksia


Katedraaliaukiolta


Alvarado-Bracamonten talo 1600 -luvulta. Talossa nykyisin informaatiotoimisto ja näyttelytila


lisää talon kaakeleita



Alhondigan talo rakennettii 1709 ja aluksi se toimi viljavarastona


Santa Catalinan luostari. Sen avasivat 4 nunnaa vuonna 1611 ja jo vuosisadan lopussa siellä oli yli sata nunnaa.

Paluumatkan kuva linja-auton ikkunasta Puertoon päin

Työkaluni läppäri ja päivkirja-sääsemmoinen- sekä iltapala Papas arrugadas eli kanarialaisia suolavedessä keitettyjä perunoita punaisen kastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti