tiistai 24. helmikuuta 2015

Maanataina 23. helmikuuta lähdimme bussilla länsirannikkoa myöten eteläänpäin. Kohteeksi olimme valinneet Icod De Los Vinosin, joka on kuuluisa valtavasta lohikäärmepuusta.

Kahvilla Plaza de Constitucionin vieressä. 
Näkymä kahvilasta, taustalla lohikäärmepuu, ei kuitenkaan se kaikista suurin
Aukiolta menimme Museo de Malvasiaan
Museon pomo kertoi meille viinirypäleistä ja esitteli puutarhaa

Ulkona satoi aina välillä tihkusadetta, joten jäimme terassille




Rotukissakin oli paikalla
Etiketin nainen on minusta Botticellin maalauksesta Primavera eli kevät
Saimme museolle tehtyä viiniä Tinto Volcanicoa



     ja juustoa. Nälkäisiä kun olimme niin suurin osa juustoviipaleista on tässä jo syöty.


Terassin keskellä oli 5:n espanjalaisen pöytäseurue, joista yhdellä oli aivan mahtava lauluääni. Hän lauloikin ainakin 3 sävelmää meidän siinä ollessa. Ainakin puolet nautinnosta tuli tästä ja muista paikallaolijoista.
Näkymä terrassilta puutarhaan. Vasemmalla Papaya-puu, jonka hedelmää olemme syöneet joka päivä.

Tässä kuva lähempää. Melonimaiset hedelmät voivat kasvaa jopa 5 kiloisiksi. Meidän syömät olivat n. 2 kiloisia. Kypsänä kuori muuttuu vihreän ja oranssin kirjavaksi.

Museossa myytiin viinejä, hunajaa ja hilloa. Kysymys lukijoille : kenen naisen pää on kuvan keskellä ?? Vihje :
liittyy viinitarhoihin

Museon jälkeen menimme tutustumaan lohikäärmepuun puutarhaan, jossa pariskunta otti meidät vastaan

Itse lohikäärmepuu eli drago oli valtava. Ikää puulla on 1000-2000 vuotta


Sama puu toisesta suunnasta

Puun alaosa
Mikähän tämä valtava puu on ? Kuka tietää ? Pirkko-Liisa kertoi puun olevan limoviikuna

Muinaisia Kanarian saarten perunalajikkeita: Terrenta, Papa Negrita, Colorada de Baga, Mora, Negras, Azuena Blanca, Azuena Negra, Bonitas, Melonera ja Del Ojo Azul


Ravintola Carmen

Illalla paistoin itse Pimientos del Padron-chilipaprikoita

1 kommentti:

  1. Tuo iso puu on todennäköisesti limoviikuna eli ficus benjamina. Ainakin lehdet ja runko ovat samanlaiset.
    P-L

    VastaaPoista