sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viimeinen viikko Andaluciassa alkanut 22.04. 2013. Tuttujen ja mukavien paikkojen "hyvästely" Cadizissa alkoi. 23.04. kävimme tuliaisostoksilla El Corte Ingles-tavaratalossa. Ruokaosastolta ostimme illaksi kuvan taskuravun, paino 600 g, sille salsakastiketta ja valkoviiniä.





Seuraavana päivänä päätimme käydä läheisessä El Puerto de Santa Mariassa katamaraanilla.
Kerkesimme justiin opastetulle vierailulle Osbornen Bodegaan.



Oppaamme, itsekin Osbornen sukua, selitti kuinka viinitalo perustettiin vuonna 1772.
Paljon emme hänen espanjankielisestä selostuksesta ymmärtäneet, koska hän puhui nopeasti ja paikallismurteella.


Mutta kiva oli kierroksen jälkeen tutustua pöydän antimiin: Manzanillaa, Finoa, Sherry Olorosoa ja Sherry Creamiä ja tietenkin Brandy Magnoa. Palanpainikkeena oli oliivia, perunalastuja ja kuivaleipää, jonka päälle sai panna heidän kinkkupateeta. Kerroimme olevamme Suomesta, mitä muut tietysti ihmettelivät, oli mukana myös nuoripari San Fransiscosta ja perhe Baskimaasta, muut olivat sitten espanjalaisia.

Osborne tuotaa myös kinkkuja (Jamon Iberico), tuotemerkillä Cinco Jotas eli 5J.
Kuvan laukussa oli kinkku, ja laukku maksoi 390 €.
Kauppaan jäi laukku monestakin syystä, nykyisin lentokoneeseen saa ruumaan laittaa vain yhden laukun/matkustaja ja painoa saa olla laukulla vain 23 kg. Käsimatkatavaroita vain 1 ja 8 kg/matkustaja. Meillä oli tavaraa kertynyt liikaakin ja niinpä alkuviikosta laitoimme 10 kg tulemaan postissa. Virkailija otti 57 € ja sanoi, että lentokentällä olisivat ottaneet ylipainosta 3 kertaa enemmän.
Kaupasta ostimme sitten matkamuistoksi Carlos I-pullon ja 2 manzanilla lasia :-)

Seuraavana päivänä kävimme suosikkibaariksi tulleessa Nonossa (jota espanjan opettajani Jose Manuel suositteli) syömässä päivällä ja illalla Rayuelassa. Omistaja antoi meille muistoksi pienen kupin ja lähtiessä halasin vielä häntä ja kiitin mainiosta ruuasta, joka oli raakaa tonnikalaa japanilaistyylisesti tehtynä.

Perjantaina 26.04. luovutimme sitten asuntomme sen vuokranneelle Amelialle ja junamme lähti 13:30 ja kuudelta olimme sitten Madridissa, jossa yövyimme lähellä lentokenttää.
Illalla söimme vielä sushia hotelin ravintolassa ja sitten nukkumaan, koska aamulla oli herätys kuudelta ja laukkujen uudelleen pakkaus, jotta 23 kg/laukku ei ylittyisi.
Lento lähti 10:15 ja Helsinkiin saavuimme 15:10. Antti ja Arto olivat palaamassa Abu Dabista ja saaneet laukkunsa 10 min aikaisemmin ja Antin autolla sitten huristimme takaisin Ähtäriin. Lomareissumme pituudeksi tuli 11 viikkoa.

Nousu Madridista, takana lumihuippuisia vuoria

1 kommentti: