tiistai 4. marraskuuta 2014

Maanantaina 3. marraskuuta lähdimme kulkemaan taas Vitoscha-katua kohti kaupungin keskustaa.
Poikkesimme kauppahalissa, joka oli paljon pienempi kuin Budapestissa. Siitä johtuu ehkä etten viitsinyt kaivaa kameraa laukusta. Mutta kauppahallin lähellä oli mielenkiintoinen paikka. Maasta tuli noin 45 asteita mineraalivettä, jota kaupukilaiset kävivät hakemassa kuka isompiin ja kuka pienempiin astioihin. Olin varannut 1,5 litran ja puolen litran muovipullot reppuun täyttämistä varten.

Vettä tuli koko ajan arviolta 20:stä pisteestä


Veden laatua ja määrää  valvoi kaiketi veden jumala

Vajaa kilometri kun käveltiin tuli Leijonien silta, alapuolellla virtasi vain vähän vettä



Tiistaina 4. marraskuuta lähdimme taas kulkemaan Vitoshan-kävelykatua kohti keskustaa ja ennen
Hagia Nedeljan kirkkoa käännyimme oikealle, jolloin tulimme presidentin linnan kohdalle.
Etsimme siis presidentin linnan, koska seuraavana päivänä olisi juhlallinen vahdinvaihto klo 12:00 ja se tapahtuu vain joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Muulloin vahtien vaihto tapahtuu tunnin välein ilman suuria juhlallisuuksia ja vartioden varustus on kuvan mukainen. Lakissa on kotkansulka.

Presidentin palatsilta jatkoimme kansallisteatterille. Suihkulähde oli tyhjätty talven pakkasten takia.







Hienoja rakennuksia oli tässä kaupunginosassa

Rauhanlintu puolustusministeriön edustalla




Lintu oli tehty romutettujen aseiden metalliosista

Kun syömässä piti käydä ehdotin Manastirskaa, jossa olimme aiemmin käyneet, helposti kaveri suostui
Luostarin kelloja ravintolan katossa. Kauniisti ne soikin.

Ruuaksi otimme vanhat tutut herkut : munakoisosaattia , munakoisomössöä ja täytettyjä paprkoita

Pääruokana lammaspata missä oli lisäksi juustoa ja muna

Jälkiruuaksi uuniomenaa ja baklava-leivoksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti