perjantai 13. maaliskuuta 2015

Keskiviikkona 11. maaliskuuta pakkasimme reput ja kävelimme rautatieasemalle. Junamme Cordobaan lähti 09:15. Keskimatkan junalla Sevillaan ja sieltä nopella AVE-junalla Cordobaan. Hotellin olimme varanneet Guadalquivir-joen rannalta.

Lippujen tarkastus



Cruzcampo-olut toivottaa asemalla: tervetuloa Cordobaan, valmistaudu elämään suuria hetkiä

Painavia reppuja kun olimme kantaneet kilometrin verran pysähdyimme lounaalle tuttuun Casa Rubioon

Otin päivän lounaan johon kuului alkupala, pääruoka, jälkiruoka tai kahvi sekä juoma yhteensä 15 €. Tässä Salmorejoa alkupalaksi.
Tässä WC:n kaakelitaidetta
Ravintolan sisäpiha
Koska oli lämmin päivä söimme kadunvarressa. Tässä vastapäinen keramiikkakauppa
Selkäni takana on Almodovarin portti, josta tulimme vanhan kaupungin muurien sisäpuolelle

Pääruuaksi otin häränhäntää ja Pirjo chipirones-mustekalaa. Jälkiruuaksi otimme kahvit.
Portti Puente Romano-sillalle yli Guadaquivir-joen toiselle puolen. Hotellimme näkyy reppunaisen pään yläpuolella.

Kuva vanhalta sillalta uudelle Puente San Rafael-sillalle päin

                                 Lokit kastelemassa sillan alapuolella



Suuri moskeija näkyy sillan toisella puolen. Tänä vuonna vedenpinnan korkeus on joessa n. 2 m alempana kuin viime käynnillä kaupungissa 2013 vuoden huhtikuun 15. päivä ja aiemmalla 2013 vuoden maaliskuun 24. päivän käynnillä.
Katsokaa myös nuo vanhemmat blogikirjoitukseni.



Hotellimme, 3.kerros ja ikkuna joelle = 84 €
Kuva hotellihuoneen ikkunasta moskeijalle

Vanha vesimylly kuvan keskellä, vasemmassa laidassa linnoitus Alcazar 1200-luvulta

Plaza Tendillasin rakennuksia 1900-luvun alusta, katolla Fenix-lintu

Moskeijan kellotorni illalla
Roomalaisen sillan hotellimme puoleinen pää


Moskeija iltavalaistuksessa
Illan viimeinen kuva, hotellille matkaa n. 200 m.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti