sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lankalauantaina 19.4 heräsin auringonnousun aikoihin ja otin kuvan olohuoneen ikkunasta :

Kuvan ottohetki on 5:38
Aamupalan jälkeen vaimo lähti ostamaan tuliaisia Natura Sibericaan Nevskille. Kauppa myy kaikenlaisia voiteita, shampoota kylpysuolaa ym. sellaista, joista naisimmeiset tykkää. Minä jäin asuntoon ja sovimme tapaamamme palatsiaukiolla klo 13:00.
Lähdin hyvissä ajoin, koska ajattelin kuvata matkan varrelta.

Flying Dutchman - ravintolalaiva 100 m asunnoltamme. Takana näkyy silta Vasilin saarelle.



"Laiva" on perän tekstin mukaan ollut paikalla vuodesta 2004

Laivassa oli pulleat purjeet 
ja pienet tykinputket

Isompi tykki kuivine ruutisäkkeineen oli laituripaikalla. Sinisorsa vartiopaikalla
Kun pääsin kadun päähän siellä oli poliisit sulkeneet Vasilin saarelle menevän sillan. Taisi olla jonkun Pietarista kertovan elokuvan kuvaukset menossa. No sitten vain suunta kohti Sportisnajan metroasemmaa, metrolla pääsisi Nevan alitse mantereen puolelle. Yksi pysäkinväli ja nousin Admiralteskajan asemalta maan päälle.

Amiraliteetti 
Matkan varrelta Palatsiaukiolle huomasin mielenkiintoisen ravintola Gogolin. Palatsiaukiolle saavuin ehkä 5 minuuttia myöhässä.

Aukiolla oli menossa mielenosoitus, jossa ihmiset seisoivat tuolien päällä. Koska ihmiset olivat eri pituisia niin lyhemmillä oli pitemmät jalat tuolissa ja pitempien ihmisten tuolin jalkoja oli sitten sahattu lyhyemmiksi. --> elikkä haluttiin sanoa, että kaikki immeiset on samanarvoisia.

Koska olin matkan varrella nähnyt Gogolin ravintolan, ehdotin, että kävisimme katsastamassa sen ja syömässä jotain pientä.

Ravintolan eteisessä olikin kirjailija Gogolin hattu ja takki
Ruuaksi otin raastetusta perunasta tehtyjä lettusia ja päälle sienimuhennosta. Sienimuhennos oli erikoista, aivankuin kalanmätiä.

Toinen valintamme oli aina hyvät munakoisorullat

Sitten pyysimme laskun, koska aikomukseni oli mennä varsinaisesti syömään ravintola Teploon.

Matkan varrella oli Iisakin kirkko

Ravintola Teploon emme päässeet, kun ei ollut pöytävarausta, vierailu jäisi siis ensi kertaan. Palasimme sitten Nevskiä kohti ja yhdessä risteyksessä huomasin gruusialaisen ravintolan. Ravintola oli Gorohovaja ulitsan numerossa 12. Paikan nimi oli Cafe Georgia.

Ruuaksi otimme phalia ja munakoisorullaa

Ravintolan WC oli aika erikoinen, kuten kuvasta näkyy. Peili monisti näkymän ääretömyyksiin :-)




Ravintolasta lähdimme kävellen kohti Petrogradskajalla olevaa asuntoamme.

Amiraliteetissa naiset kannattelevat maapalloa
Hääauto Palatsiaukiolla, näitä autoja on Pietarissa paljon. Kolmekin voi nähdä samaan aikaan esim. Rostra pylväiden luona.

Tässä toinen pylväistä ja pitkä hääauto näkyy parkissa

Sulhanen ja morsian
Häävieras, takana näkyy kuinka tie kaartaa joen rantaan. Siellä otetaan hääkuvia ja juodaan shampanjaa. Pullot heitetään jokeen. Talvella kun ollaan oltu niin joen jäällä on ollut kymmeniä pulloja.
Lisää kaunokaisia

Sitten ollaankin lähellä asuntoa

1 kommentti:

  1. Upea kuva auringonnoususta!! Muutenkin kivoja kuvia :) Onko munakoisorullat lemppareita siellä Pietarissa vai joku muu? Mitä meinaat kokata meille seuraavan kerran kun nähdään?

    -Rose

    VastaaPoista